KUUDES SUKUPUUTTO - HYVIN EPÄKORREKTI ESITYS YKSINVALLASTA
Kesällä 2015 Mustikkamaan valloittivat yksinvaltiaat, nuo ihmiset, nuo Homo Sapiensit. 
Nämä Homo Sapiensit tanssivat ja hikoilivat, kylpivät glitterissa. Ja mikä tärkeintä: pystyivät todistamaan ylivoimansa suhteessa eläimeen. Esimerkiksi koira EI osaa lukea. Vittu miten tyhmä elukka. Ei osaa, vaikka on saanut kulkea ihmisen rinnalla vuosituhansien ajan, ihminen on antanut koiralle huomiota ja aikaansa, mutta mitä tekee koira? No nuolee persettään. 
Lajien kuudes sukupuuttoaalto alkoi noin 100 000 vuotta sitten. Tuolloin homo sapiens jalkautui eri mantereille. Sukupuuttoaallon toinen, koko ajan vauhtiaan kiihdyttävä vaihe alkoi 10 000 vuotta sitten maanviljelyn myötä. Tänä vuonna maapallolta kuoleesukupuuttoon lievimpienkin arvioiden mukaan 30 000 eläin- ja kasvilajia. Eli 3–4 lajia tunnissa. Viidestä edellisestä sukupuuttoaallosta käynnissä olevan erottaa se, että se on ihmisen aiheuttama.
”Ihmiset eläisivät pidempään jos he pääsisivät eroon toisistaan”, toteavat Helsingin Ylioppilasteatterin kesäesityksen Kuudes sukupuutto ohjaajat Masi Eskolin ja Reetta-Kaisa Pirhonen.
Mustikkamaan kantokykyä koeteltiin 12 esiintyjän voimin, joista kaikki kuuluvat yksinvaltiaiden jaloon eläinlajiin. Esitys tunnusteli ja ruoti ihmiskeskeistä kulttuuriamme. 
KUUDES SUKUPUUTTO
Published:

KUUDES SUKUPUUTTO

Published: